| Ohjelmistoyhtiö Oracle Finland Oy ja vammaisten työllistämiseen keskittynyt D4-verkosto Oy ovat aloittaneet yhteistyön Suomessa. D4-verkosto on vammaisjärjestö Kynnys ry:n ja sen yhteistyökumppaneiden syksyllä 2006 perustama kaupallinen yritys, jonka tavoitteena on parantaa ammattitaitoisten vammaisten työllistymistä. D4 rakentaa parhaillaan valtakunnallista asiantuntijaverkostoa, joka muodostuu useiden eri alojen osaajista.
D4:n tarjoamia palveluja ovat esteettömyyteen ja saavutettavuuteen liittyvät tutkimus- ja konsultointipalvelut, design-for-all -periaatteella tapahtuva tietojärjestelmäkehitys sekä erilaiset asiantuntijapalvelut. D4:n verkostossa on osaamista esimerkiksi käännöksiin, haastatteluihin ja julkaisujen toimittamiseen. D4 sopii asiakkaan kanssa toimeksiannosta ja sen ehdoista sekä etsii sopivat tekijät verkostosta. D4 vastaa työn organisoinnista, koordinoinnista ja tuloksista asiakkaalle. Verkoston yrittäjäpohjaisesti toimivat asiantuntijat vastaavat itse työn suorittamisesta.
Oracle Finland on D4-verkoston ensimmäinen yhteistyöyritys. Se on teettänyt D4-verkostolla toimitalonsa ja www-palvelujensa esteettömyys- ja saavutettavuuskartoituksen. Esteettömyystutkimus antaa suosituksia ja ohjeistuksia siitä, kuinka poistaa liikkumista haittaavia esteitä toimitiloissa ja kuinka tehdä www-sivuista helppokäyttöisemmät kaikille käyttäjille.
Yhteistyö tarjoaa Oraclelle mahdollisuuden vahvistaa Oracle-teknologiaosaajien verkostoa. Oraclen tavoitteena on tarjota koulutusorganisaationsa, Oracle Universityn, kautta Oracle-teknologiaan liittyvää koulutusta D4-verkostolle. Oracle aikoo myös hyödyntää muita D4:n palveluja, kuten käännös- ja toimistotyöpalveluja.
”Oracle haluaa osaltaan edistää yhteiskunnan moniarvoisuutta ja ennakkoluulottomuutta tarjoamalla työtä myös vammaisille eri alojen osaajille. Yritykset tarvitsevat myös näiden ihmisten työpanoksia. D4 tekee arvokasta työtä, sillä se tuo ammattitaitoisten vammaisten resurssit yritysten ulottuville”, sanoo myyntijohtaja Tiina Antturi Oracle Finland Oy:stä.
”D4-verkosto Oy on ottanut tavoitteekseen saada kaikki ammattitaitoiset henkilöt rakentamaan Suomen hyvinvointia entistä paremmaksi. Organisaatiomme perustuu monimuotoisten ihmisten monimuotoiselle osaamiselle ja yksilöiden ominaisuuksien mukaan muotoutuvalle, joustavalle organisaatiolle. Näin luomme kilpailukykyisen mallin, joka voi tulevaisuudessa olla tiennäyttäjä kaikkien yritysten toiminnan kehittämisessä. ”Työtä kaikille” on periaate, jonka käytännön toteuttamisessa olemme aloittaneet yhteistyön Oracle Finlandin kanssa”, tiivistää D4-verkoston kehitysjohtaja Jussi Mankki.
Lisätietoja:
Kehitysjohtaja Jussi Mankki, D4-verkosto Oy
Puhelin: 0400 420 438
Sähköposti: jussi.mankki@kynnys.fi
Myyntijohtaja Tiina Antturi, Oracle Finland
Puhelin: 040 585 3147
Sähköposti: tiina.antturi@oracle.com
18.12.2006
|